Diisa

Daami-Diisasta Pohjoismaiden muotovalio

Hakuhauskan Daami-Diisa on kertänyt menestyksekkäästi kehää oman ihmisensä Tian kanssa. Viimeiseksi he ovat retkeilleet Ruotsissa ja sen johdosta Diisa on nyt myös Ruotsin muotovalio ja sitä myöden myös Pohjoismaiden muotovalio. Paljon onnea Tia Ja Diisa! Ollaan teistä ylpeitä, hienoa yhteistyötä!   Valionarvojen lisäksi Diisa on saanut myös ”pikkusiskon” Hakuhauskan Gloria Lue lisää…

Taikauskoako?

Muutaman kerran olen alkanut kirjoittamaan blogia pennuista siinä kohtaa kun olen uskonut kriittisimmän pikkupentuvaiheen olevan synnytyksen jälkeen ohi ja kaikki on ollut hyvin emällä sekä pennuilla. Nyt en sitä tehnyt vaikka kaikki oli loistavasti alusta loppuun Coran ja pentujen kanssa. Jokin pieni ajatus siitä, että muutamassa pentueessa on asiat heittänyt Lue lisää…

Omintakeinen makeinen

Loma. Kyllä. Eikä yhtään liian aikaisin. Takana on paljon voimia verottaneita asioita viimeiseltä vuodelta, mutta nyt on aika keskittyä laatikkolomaan Coran kanssa. Lauantaina kävimme Coran meille hakemassa. Etukäteen pientä pohdintaa herätti Garan suhtautuminen tilanteeseen, se kun ei ole aikaisemmin vastaavaan tilanteeseen joutunut eivätkä Cora ja Gara ole toisiaan ennen nähneet. Lue lisää…