Iloja ja suruja

Huolien huhtikuu ja toiveiden toukokuu kääntyi jo kesäkuulle. Aivot tekisi mieli laittaa lomalle ja kattella vaan mitä tuleman pitää. Ainakin pihapiiri on täynnä elämää kun lintujen pesinnät ovat olleet täydessä käynnissä. Aina meillä on ollut paljon lintuja, mutta kissan puuttuminen laumasta näkyy selvästi pesinnässä ja poikasten määrässä. Pihapiirista löytyy mm. punakylkirastaan, peipon, kirjosiepon, sini- ja talitiaisen sekä harmaasiepon pesät, joista ainakin rastaan ja peipon lapset ovat jo pesän jättäneet. 

Huhtikuun lopussa menetimme laumastamme myös pienen pystärin, kun Niki loukkasi pahasti toisen takajalkansa ja teimme raskaan päätöksen päästää rakas pihavahtimme ja tyynyn lämmittäjämme juoksemaan sateenkaarisillalle. Uskomattoman suuren tyhjiön niin pieni koira voi laumaan jättää. Lauma on pienentynyt ja hiljentynyt. Se tosiasia, että meillä on taloudessa neljä koiraa, joiden yhteenlaskettu ikä on 40 vuotta, näkyy selvästi. Toki appenzelli on moneen muuhun verrattuna 10-vuotiaana usein vielä melkoinen energiapakkaus, mutta itse sitä vertaakin tätä eloa siihen kun koirat ovat kaikki olleet nuoria. 
Toukokuun 26. päivä vietettiin omassa laumassamme Belliksen syntymäpäivää kun Ässän ensimmäinen pentue täytti täydet kymmenen vuotta.
Gara onneksi on toipunut selkäonnettomuudestaan hyvin ja lauman nuorimpana pitää edelleen melkoista vauhtia yllä. 

Pentuesuunnitelmat ovat eläneet omaa elämäänsä koko kevään. Niitä on sotkenut milloin korona, milloin luonto itse. Koirien suunnitelmat ja aikataulut kun eivät aina ole samanlaiset kuin meidän ihmisten ja sitä meidän on vain kunnioitettava. Lopulta melkoisen tunnemyllerryksen päätteeksi päätin leikkiä ”upporikasta ja rutiköyhää”.  Otin käyttöön suunnitelman, jota olen pari vuotta sitten pyöritellyt päässäni ja sitten hyllyttänyt. Nyt se salakavalasti tippui sieltä hyllyltä jalkoihini ja pyöri jaloissani niin pitkään että en enää saanut työnnettyä sitä takaisin hyllylle. Päätin siis kerran vielä päästää papan hommiin, enkä edes yritä kieltää etteikö tähän päätökseen liittyisi elämää suurempia tunteita ja menettämisen pelkoa. Mikään kun ei ole ikuista eikä meillä ole pakastettu muuta kuin marjoja, joten se oli nyt tai ei koskaan enää. Tulevat viikot näyttävät oliko sen aika enää edes nyt, mutta eipä tarvitse jälkeen miettiä, että olisiko sittenkin pitänyt… Yhdistelmän tiedot luettavissa pentuesuunnitelmat sivulta.

Onneksi kevääseen on mahtunut sentään vähän muutakin, vaikka mm. H-pentujen pentutapaaminen jäi nyt koronan vuoksi järjestämättä. H-pentueen sijoitustytöille onneksi kuitenkin kuuluu hyvää. Marvel on ahkerasti osallistunut tallilla mm. ankkatarhan rakennusprojektiin ja Hulda puolestaan suoritti pentukoulun loppuun ja kehujen kera siirtyy junnukouluun. Näiden lisäksi Hulda on ahkerasti toiminut myös traktorissa apukuskina kevättöiden aikana. Onnistuimme pääsemään mukaan viettämään taas mukavaa päivää HePeKon raunioradalle, jossa mukana oli kolme I-pentua ihmisineen, sekä monta muuta hienoa appenzellia omistajineen. Ilolla katselin näiden pienten I-lasten menoa rauniolla, varsinaisia alppikauriita niistä näytti kuoriutuvan. Urospentu Rico oli varsin itsevarman oloinen jo heti ensimmäisellä kierroksella, joten muutos toiselle kierrokselle ei ollut niin suuri kuin sijoitustytöillä Irolla ja Tarralla jotka saivat valtavan itsetuntoboostin toisella kierroksella löytäen sisäisen rauniokoira-minänsä. 
Toisen kierroksen loputtua Iro oli niin täynnä itsevarmuutta, että päätti vielä lähteä yksin takaisin kirmaamaan raunioille ja sieltä pois tultuaan esitteli ihailevalle yleisölle lennokkaita helikoptereita. Tarran muutos ensimmäisen ja toisen kierroksen välissä oli varmasti vielä suurempi, kun se huomasi, että oudossa paikassa kypärät päässä kököttävät vieraat ihmiset ovatkin itseasiassa aivan superkivoja. Kun pääsee seuraamaan näitä pentujen juttuja ja näkee mitä se saa aikaan koirassa, ei yksin pennuissa vaan myös ihan aikuisissa koirissa, sitä tosiaan taas toivoisi, että kaikki tarjoaisivat koiralleen mahdollisuuden loistaa, oppia ja onnistua, kasvattaa sitä itsetuntoa ja kokea olevansa paras.

Lisää kuvia tästä Sennenraunio-päivästä löytyy kuvasivustoltamme eli täältä.

Hienoja onnistumisen ja kehittymisen hetkiä on varmasti kokenut sijoitustytöistä Ria, joka on Monican kanssa käynyt Karjataidon tilalla paimennuksen alkeiskurssin ja siirtyneet jatkokurssille. Lisäksi he osallistuivat Sennenyhdistyksen pk-leirille joka koronan takia supistui omatoimileiriksi. Onneksi paikalla oli osaavaa ja avuliasta porukkaa, mm. Krista ja Kingi, jotka ovat jo konkareita hakumetsässä. Kuulemani mukaan Ria on ollut oikein pätevä oppilas sekä paimennuksessa että hakumetsässä. Pätevä oli Ria myös virallisissa terveystarkastuksissa, HD A/A, ED 0/0 ja PL 0/0, myös olat kuvattiin terveiksi.

Ikävänä ja surullisena asiana on Nikin lisäksi kevään aikana tullut saksantuonti Hanin jalkaongelmat, jotka olivat juuri sitä mitä oireilun perusteella arvelin eli PL 2/2 . Hania odottaa molempien polvien operointi ja kuntoutus. Jalostusajatukset Hanin osalta on luonnollisesti tämän myötä haudattu. Muilta osin toivomme Hanille hyvää ja vauhdikasta elämää.