Kasvattajana olemisessa yksi palkitsevimpia asioita on kun pääsee seuramaan kasvattiensa elämää aktiivisten omistajiensa kanssa. Kristan ja Kingin (Hakuhauskan Cuningas-Carma) matkaa pelastuskoiratoiminnan parissa on ollut ilo seurata ihan alusta asti. Nyt pääsette kaikki tämän kirjoituksen myöstä kurkkaamaan laviini- eli lumivyörykoirakurssille joka päättyi suoritettuun soveltuvuuskokeeseen. Kiitos Kristalle kokemuksen jakamisesta meidän kanssa!
Teksti: Krista Heininen Kuvat: Mihkel Rikas
Lauantai 30.3.2019
Matkalla Leville yövyimme Raahessa huoneistohotellissa. Lähdimme hyvissä ajoin aamulla matkaan ja tehtiin pieniä pysähdyksiä matkan varrella. Kingihän riemastui todenteolla, kun huomasi, että Rovaniemen kohdilla oli kivasti lunta ja se pääsi piehtaroimaan, kaivamaan ja syömään lunta. Hyvissä ajoin iltapäivän puolella saavuimma sitten Leville. Meitä odotti kolmen päivän laviinikoirakurssi, jonka jälkeen kaksipäiväiset kokeet. Kurssi alkaisi vasta maanantaina, joten meillä oli hyvin aikaa tutustua uuteen yöpaikkaan koirineen ja ihmisineen ja päästä nauttimaan lumesta. Lauantaina mökille saapui ensin 3 koirakkoa. Kaikki koirat, omani mukaan lukien, olivat vapaana mökissämme. Aurinko paistoi vielä, joten lähdimme Kingin kanssa hiihtämään 11 kilsan lenkin Levijärven koiraladulle. Äksöni oli erittäin tervetullut appenzellille, joka oli viettänyt edellisen illan ja lauantai-aamun autossa. Hiihtäminen oli aikalailla vauhdikasta, ja onneksi samalle ladulle oli eksynyt vain muutama muu hiihtäjä. Sitten maistuikin hyvin uni meille molemmille mökin parvella.
Sunnuntai 31.3.2019
Aamupäivällä saimme kahdesta bordercolliesta ihmisineen seuraa hiihtoladulle. Teimme saman 11 kilsan lenkin ja puolivälissä pysähdyimme syömään muurinpohjalettuja kera lakkahillon. Hiihtäminen sujui nyt hiukan seesteisemmin kuin eilen. Iltapäivän puolella Rakkapirtin koko porukka oli saapunut perille. Lähdimme kaivamaan treeniä ja kokeita varten käytettäviä lumiluolia/piiloja. Viisi niistä oli tuettu jo aikaisemmin puulavoilla ja vain niiden menoaukot piti kaivaa auki. Mutta kolmistaan kun kaivettiin lumikasaan kokonainen piilo, niin siihen saikin kulutettua lähes kaksi tuntia. Piilossa piti pystyä istumaan ja mahtua ihmisen lisäksi myös koira. Tapasimme myös kouluttajat, joista kaksi tuli Itävallasta ja kolmas Italiasta. Samalla ehdimme treenata tottista koekentällä.
Maanantai 1.4.2019
Klo 9.05 alkoi virallisesti IRO:n (International Rescuedog Organisation) laviinikoirakurssi. Tapasimme kouluttajamme Reneen, joka työskentelee ammattilaispelastajana Alpeilla Itävallassa. Alkuun jaettiin ihmiset koiran osaamistason mukaan ja me Kingin kanssa kuuluimme aloittelijoihin, joita suurin osa kahdeksan koirakon porukasta olikin. Aikaisempi kokemus meillä oli tosiaan pari lumipiiloa, joista Kingi oli kaivautunut sisään. Alkuun kouluttaja halusi nähdä kaikki koirat ohjaajineen ja arvioida lähtötasoa, jota lähdetään kehittämään. Rene korosti motivaation tärkeyttä treeneissä ja kaikkia koiria vähän ”hetsattiin” alkuun palkalla. Laviinikoirina työskennellään kahdella erilaisella tekniikalla, ns. nopealla ja hitaalla tyylillä. ”Nopealla” koiralla tarkastetaan iso alue lähettämällä se suoraan vastatuuleen pirunmoista vauhtia. Koira työskentelee korkeintaan 30 minuuttia todella korkeassa vireessä ja nopealla temmolla. Rene sanoi Kingin olevan high-drivessa, kun se työskentelee eli oletan sen luontaisesti kuuluvan nopean tekniikan koiriin. Hitaampi tekniikka on ns. partioida alue läpi eli esim. koira tekee kahdeksikon muotoista aluetta ohjaajan edessä. Hidasta tekniikkaa koira tekee hieman matalammassa vireessä ja pystyy siis tekemään töitä kauemmin. Kumpaakin tekniikkaa tai tyyliä tarvitaan. Nopealla tietenkin pystytään pelastamaan henkiä paremmin.
Ensimmäisissä treeneissä Kingi näki maalimiehen, kun se meni piilolle ja piilo peitettiin. Päivän aikana etenimme siihen, että ohjasin sen kasalle, josta se sai hajun ja kaivoi maalimiehen esiin. Kouluttaja sanoi, että Kingin motivaatio on erinomainen, hän käytti koirasta sanaa ”perfect”, ”alert” ja ”strong”. Hieno poika! Ohjaajana mä taas olin epävarma, ja olinhan minä, kun en täysin tiennyt mitä piti tehdä ja mitä kouluttaja halusi. Eikä asiaa auttanut se, etten kuullut Kingin ilmaisua syvältä lumikasasta. Onneksi koiraan ei heijastunut mun epävarmuus ja tyhmyys. Kouluttaja käski mun luottaa enemmän hyvään koiraan. Oli myös hienoa, että porukkaamme kuului kolme edistyneempää koirakkoa, joten näki mihin tähdätään. Mukavaa oli myös, että ryhmämme rotukirjo oli kattava, oli porokoira, bortsuja, berni, sakemanni, snautseri, labradori ja appenzelli. Maastotreenien jälkeen kouluttajat pitivät meille vielä laviinikoiraluennon, jonka jälkeen lähdimme yhdessä ravintolaan syömään Lapin herkkuja.
Tiistai 2.4.2019
Tänään keskityttiin kokeita edeltäviin harjoituksiin ja treenattiin pääasiassa koetta varten. Olihan aikaa kokeisiin tosiaan ruhtinaalliset kaksi kokonaista päivää ja meillä treeniä alla, etenkin tottiksen suhteen, aivan liian vähän. Me tosiaan osallistutaan V-tason kokeeseen eli soveltavuuskokeeseen. Sovessa on yksi maalimies 5 000 neliömetrin kokoisella alueella. Pisteitä tulee mm. etsintäsuunnitelmasta, työskentelystä, koiran ilmaisusta ja ohjaajan toiminnasta. Aamulla pääsimme siis möllikokeeseen. Esittäydyimme ”tuomarille”, joka kertoi, mitä oli tapahtunut. Kerroin etsintäsuunnitelmamme ja saimme luvan aloittaa työskentelyn. Kingi tarkasti järjestäin kaikki kasat. Kävi piilolla, missä edellinen maalimies oli ollut ja jatkoi seuraavalle. Kouluttajamme Rene ohjeisti mua selästä ohjaillen, että mihin suuntaan liikun. He ohjaavat koiraa suurimmaksi osaksi vain kehon liikettä käyttäen. Ryhmän reppuja kohti mentäessä koira pinkaisikin yhtäkkiä kaverin repulle ja kaivoi sieltä itselleen palkintopallon esiin ja palkitsi itsensä. Tottiksessa olemme siis treenanneet reppuja, joiden sisällä on palkka. Noh, enhän minä tästä suivaantunut, koska muistin Reneen eilisen päivän opetuksen: ole aina positiivinen koiraa kohtaan. Kutsuin sitä iloisesti muutamaan kertaan tuomaan pallon luokseni. Kingihän toi, kiitin ja jatkoimme hakua. Onneksi kokeessa alueen reunalla ei ole reppurivistöä. Kingi kiinnostui alueen toiseksi perimmäisestä lumikasasta. Nostin käden ylös ja huusin ”VICTIM”. Kingi kaivoi, haukkui ja kaivoi melko kovaa lumikasaa, yritti mennä sisään, mutta jäi valjaistaan kiinni kasan ulkopuolelle. Se jatkoi haukkumista ja seisoi lumikasan edessä. Sain kouluttajalta luvan mennä sitä auttamaan. Kehuin sitä ja autoin hieman kaivamisessa ja niin se pääsi puikahtamaan sisään lumipiiloon. Palkkana oli ihana purutyyny ja leikki maalimiehen kanssa myös kasan ulkopuolella. Koirasta näki, että se oli väsynyt. Me oltaisi läpäisty koe tällä meiningillä, toivottavaa tosin olisi, että koira kaivaisi itsensä uhrille asti. Olin ylpeä Kingistäni ja ehkäpä onnellinen myös siitä, että pidin itse pään kylmänä.
Tottista veresteltiin vielä kokeenomaisesti osio kerrallaan. Kouluttajamme Rene hioi vielä koemoodia ohjaajilla ja tietty koirille. Kingi meni alkuun paikkamakuuseen ja senkin tarkoitusta piti koiralle pariin kertaan muistuttaa. Sitten harjoiteltiin henkilöryhmän kiertoa, joka meille taitaakin olla se kaikista heikoin lenkki, sillä henkilöryhmässä olevat koirat täytyy ohittaa tosi läheltä. Lisäksi harjoiteltiin repuille lähetystä, pöydälle menoa ja siinä asennon vaihtoja. Tottikseen kuuluu ”following snowtracks” eli koira seuraa ohjaajansa jälkiä lumihangessa, kun ohjaaja liikkuu lumikengillä tai suksilla eteenpäin. Onneksi Lounais-Suomessa oli tänä talvena sen verran paljon lunta, että tätä olimme ehtineet hyvin harjoitella ja hienostihan se meni.
Laviinikoirakokeen A -ja B-osuuteen kuuluu myös lumivyörypiipparin etsintä. Käytännössä piipparit on tarkoitettu lumivyöryssä hautautuneiden ihmisten löytämiseen. Harjoittelin ensimmäistä kertaa piipparin kanssa toimimista. Otimmekin leikkimielisen kilpailun piipparin käytöstä. Siinä unohdinkin sitten kaikki oppimani asiat kilpailuvietin iskiessä päälle. Hauskaahan se oli ja tiukka kamppailu käytiin. Loppuun otettiin vielä koirille lyhyet ja motivoivat etsintätreenit. Täytyy myöntää, että hiukan alkoi lihaksissakin jo tuntua reipas lumen kaivaminen.
Keskiviikko 3.4.2019
Aloitimme aamupäivän tottiksen merkeissä. Tehtiin viimeistelyt ennen huomista koetta. Tottista oltiin alunperin treenattu ihan liian vähän, mutta ennen koetta piti olla hauskaa ja lyhyttä tottista runsaalla palkalla. Vaikka kouluttaja olisikin halunnut pidempiä suorituksia, minä pidin pääni ja sanoin, että palkkaan koiraa runsaasti lyhyistä suorituksista. Pääsimme testaamaan myös moottorikelkan perässä kulkevassa ahkiossa olemista. Tätä emme olleet treenanneet ennen ollenkaan. Ajattelin, ettei siinä ole mitään ongelmia, eikä ollutkaan. Nautimme vain kyydistä pari kierrosta tottiskentän ympäri.
Iltapäivän puolella teimme kaksi treeniä Kingin kanssa. Aluksi pieni hakualue, jossa yksi lumipiilossa oleva maalimies. Ja kunnon leikkimiset ennen koetta tietysti. Toisessa motivointitreenissä Kingi leikki alkuun maalimiehen kanssa ja sitten hän lähti juoksemaan piilolle, jonka sisäänkäynti täytettiin lumella. Lähetin Kingin suoraan piilolle, jonne se jo hinkui. Se kaivautui piilolle, haukkui kunnolla, sitten JES! + palkka ja kunnon leikit päälle. Mielestäni oltiin saatu koira kivaan koevireeseen huomista varten. Illalla vielä pänttäsin tottisosuuksien järjestystä, sillä ilta ennen kokeita on se paras ilta opetella oikea järjestys.
Torstai 4.4.2019
Yö tuli yllättävän hyvin nukuttua, vaikka koepäivä koitti. Sitten alkoi jännitys, joka kuristi kurkkua myöten. Aamupalan yhteydessä kävin vielä läpi tottisosuuksien järjestystä.
Itävallasta oli saapunut kaksi totisen näköistä miestuomaria. Päivän kokeet avattiin suurinpiirtein ajallaan. Meillä oli arpaonni suosinut heti päivän alkuun tottiksen 7 ensimmäistä osuutta. Pääsimme suorittamaan tottista ihan ensimmäisinä lumikentälle. Tuomarin saksankielisiä ohjeita oli mukana tulkkaamassa Susanna. Samaan aikaan kentälle tuli 2-vuotias saksanpaimenkoira narttu, joka oli ihailtavan hyvin emäntänsä hallinnassa. Saku meni paikkamakuuseen ja me aloimme suorittaa tottista. Kingi piippasi ja oli korkeassa vireessä. Se on pikkuhiljaa, iän myötä, lakannut välittämästä mun jännittämisestä, onneksi. Lunta oli satanut yön aikana lumikentälle ja sitä pyrytti edelleen. Lähdimme suorittamaan seuraamiskaaviota ja kesken kaiken toinen jalkani upposi lumihankeen ja kaaduin maahan, no problem, jatkoimme kaaviota. Toisena osuutena on henkilöryhmän, jossa on uros ja narttu koirat ihmisten lisäksi, kiertäminen. Vilkas 2-vuotias bordercollieuros kävi Kingin hermoille ja se murisi, johon bortsu vastasi. Koitin kiertää ryhmää hiukan kauempana ja toistin käskyä ”seuraa” jämäkästi. Tuomari ei ollut tyytyväinen, vaan ohjeisti meitä tekemään liikkeen uudelleen lähempänä ryhmää. Kingi murisi, mutta onneksi koirat olivat hihnassa. Narttuna kiersi hauskasti chihuahua. Kokonaisuus oli tuomarin mielestä katastrofi ja tästä ei saatu pisteitä. Liikkeestä maahanmenoon annoin kaksi käskyä, mutta luoksetulo meni tosi hyvin. Sakemanninarttu pois paikkamakuusta. Sitten oli vuorossa pöydälle lähetys ja siinä asennon vaihdot: istu-maahan-seiso, jonka jälkeen luoksetulo. Muistin kolmen sekunnin säännöt liikkeiden välissä ja koira teki nämä liikkeet täydellisesti. Kuudes tottisosuus oli koiran kanto. Kingin ohjeistus pöydälle ja nostin sen syliin. Kävelin noin 10 askelta ja annoin Kingin Saara-kantajalle, joka käveli koira sylissään seuraavat 10 askelta ja laski maahan. Kingi oli yllättävän rentona ja liike meni hyvin. Kentällä viimeinen aktiivinen liike oli kauko-ohjaus repuille. Ensin koira oikealle repulle, jossa Kingi oli levoton, eikä mennyt maahan käskettäessä, joten päätin lähettää sen samantien vasemmalle repulle. Onneksi tuomari ei osannut suomenkielisiä käskyjä. Toisellakin repulle se oli levoton ja päätin kutsua koiran luokseni. Kingihän otti repun mukaan ja toi sen minulle. Kiitin, jotta reppu irtosi minulle, ja käskin sivulle. Koiranhan ei sitä reppua oikeasti kuuluisi tuoda. Sitten vein Kingin paikkamakuuseen, ja narttu alkoi suorittaa liikkeitä. Kingiä ei enää yhtään napannut olla paikkamakuussa ja se lähtikin haistelemaan kentän kutkuttavia hajuja ja narttukoiran paikkaa. Tästä liikkeestä 0 pistettä. Tottikseen liittyen iltapäivällä oli vielä lumikenkäseuraaminen hangessa ja moottorikelkka-ajelu, jotka kummatkin meni hyvin. Kokeesta pitäisi saada 70 % pisteistä, jotta sen pääsee läpi, enkä ollut ollenkaan varma, että saatiinko tarpeeksi pisteitä. Onneksi maastoon silti osallistutaan, vaikka tottis menisi pieleenkin.
Maasto-osuutta mun ei tarvinnut jännittää niin paljon kuin tottista. Tärkeintä oli antaa koiran tehdä hommansa, eikä lähteä liian aikaisin sen perään alueelle. Varusteina mulla oli reppu ja lapio sekä lumikengät jalassa. Itävaltalaistuomari kertoi, että alueella oli sattunut lumivyöry ja yksi ihminen oli vielä kateissa. Hän kertoi alueemme, esitin etsintäsuunnitelmamme ja kysyin pari kysymystä ennen kuin aloimme suorittaa annettua tehtävää. Kingi oli innostunut, muttei piipannut, sillä oli selvästi nenä auki ja sain lähettää sen luottavaisin mielin alueelle. Se tutki ensin lähimmät lumikasat ja jatkoi sitten kauemmas. Siirryin itse eteenpäin vasta, kun oletin sen olevan ainakin 30 askeleen päässä minusta, sillä mulla ei ollut näköyhteyttä koiraan lumikasojen vuoksi. Se merkkasi ensimmäisen kerran maalimiehen nostamalla kuonoaan, mutta kiersi silti vielä pienen hetken ennenkuin tarkensi hajun lähteen alueen perällä olevaan lumikasaan. Kingi kiinnostui lumikasasta niin paljon, että tiesin maalimiehen olevan sisällä. Nostin käteni pystyyn ja huusin tuomarille: There’s victim. Kingi alkoi kaivamaan itseään lumikasaan. Odotin kuitenkin tuomarin lupaa mennä kasalle, koska Kingi ei ollut vielä haukulla ilmaissut maalimiestä. Kingi alkoi haukkumaan ja kaivamaan vurotellen ja samaan aikaan. Odotin vielä tuomarin lupaa. Sitten koira kaivoi itsensä maalimiehen luo ja ilmaisi komeasti haukulla. Sain tuomarilta luvan mennä kasalle ja juoksin sinne. Kehuin koiran ja käskin sen tulla ulos odottamaan, että saisin lapioitua uhrin ulos lumiaukosta, samalla kyselin maalimiehen vointia, mutta ei se mitään vastannut. Kerroin tuomarille, että uhri oli löytynyt ja että yksi kulma alueesta oli vielä etsimättä. Tuomari sanoi, että etsikää se vielä. Koitin lähettää Kingin suoraan kulmalle, mutta se risteili partiointityylisesti. No ei ihme, sillä sitähän me ollaan metsässäkin tehty. Siitä tippui muutama piste. Tuomari kertoi, että kokeen nosework-osio oli nyt suoritettu loppuun. Hän kysyi, että onko koirani appenzelli, vastasin myöntävästi. Tuomari kertoi tuntevansa rodun hyvinkin ja kommentoi Kingin ja mun yhteistyöstä ”more than excellent for appenzeller”. Samalla hän kertoi, että saimme maastosta 93/100 pistettä. Tämän suorituksen jälkeen sainkin olla yhtä hymyä. Vaikutti hieman siltä, että saisimme kokeesta hyväksytyn, koska maastopisteet olivat niin hyvät. Maaston jälkeen lumijälkien seuraaminen ja moottorikelkkailu menivät hyvin, joten aavistelin jo, että saadaan hyväksytty tulos ihka ensimmäisestä IRO-kokeestamme.
Totuuden hetki koitti ja tottistuomari kertoi kaikkien kohdalla arvostelut tulkin välityksellä. Tottiksesta saatiin 73/100 pistettä ja olin huisin tyytyväinen meihin. Laviinileirin kruunasi kyllä tämä hyväksytty tulos ja olin niin iloinen koko loppupäivän. Soveltavuuskokeen jälkeen neljä B-tason koirakkoa suorittivat kokeen maasto-osuuden. Illalla kävimme vielä juhlistamassa onnistuneita kokeita poropeijaisissa.
Perjantai 5.4.2019
Toisen koepäivän olin talkoilemassa, ennenkaikkea maalimiehen ominaisuudessa, A- ja B-luokan kokeissa. A-kokeessa vain kaksi koirakkoa seitsemästä sai hyväksytyn tuloksen. B-kokeessa kolme koirakkoa neljästä sai tuloksen. Kaikki hyväksytyn koetuloksen saaneet sekä laviinileirin ja -kokeen eteen eniten töitä tehneet palkittiin. Sen jälkeen olin vielä mukana purkamassa aitoja ja korjaamassa leirin- ja kokeen jälkiä. Meistä muutamalla oli vielä intoa ottaa koirille motivointitreenit loppuun. Keskityttiin Kingin kanssa pitämään hauskaa ja palkkaamaan koira etenkin kaivamisesta. Lyhyt, kiva tottis vielä loppuun ja päivän hommat oli tehty. Eikun saunaan, syömään ja nukkumaan.
Lauantai 6.4.2019
Aamulla heräsin hyvissä ajoin pakkaamaan tavarat ja koiran autoon. Kävimme vielä hiihtämässä kuuden kilsan lenkin ennen puuduttavaa automatkaa. Matkasimme Ouluun asti appenzelli-ihmisten Sarin ja Pekan luo yöksi. Pekka on maalimiesoppilas ja hän teki Kingille vielä parit leikitykset tottishallissa. Voi pojat, että koira oli väsynyt sen jälkeen. Eikä mikään ihmekkään, sillä viikon Kingi oli oppinut ja touhunut uusia asioita sekä viettänyt väliajat ja yöt yhdessä ihmis- ja koiralauman kanssa. Huomenna suuntaisimme auton nokan kotia kohti, mutta sitä ennen uni maistui makeasti meille molemmille.
0 kommenttia