Kurkia, joutsenia, telkkiä, sorsia, metsoja ja lukematon määrä muita lintuja on kevään edetessä ilmestynyt lähimaastoon ja pihapiiriin. Myös rantakäärme ja sisiliskot ovat heränneet koloistaan. Mulla ja koirilla riittää siis seurattavaa kun nautimme kauniista kevätaamuista ja -illoista kotipihalla. Välillä tosin on enemmänkin äänekästä kun peura sonnit mylvivät ja mittelevät voimiaan ihan aidan takana ja kurkipariskunta huutaa kevätriemuaan tontin toisella puolella. 

Vilkasta on ollut muutenkin, kun huhtikuun aikana saimme kyläilemään F-pentueen sijoitustytöt, ensin alkukuussa Femma Fiian eli Rullan ja loppukuussa Flirtti Friidun eli Iitun. Ikää tytöillä nyt 1v 7kk. Todella hauska oli seurata näitä sisaruksia, eroja ja yhtäläisyyksiä. Rulla selvästi perinyt enemmän luonnetta isänsä puolelta ja Iitu äitinsä puolelta. Yhteistä molemmille on avoin luonne ja miellyttämisen halu. Rulla kipakampi, Iitu maltillisempi. Molemmat tytöt solahtivat laumaan nopeasti ja arkailematta. Rulla vähän reteellä asenteella henkseleitä paukutellen mutta selkokieltä hyvin ymmärtäen. Iitu hyvin rauhallisella asenteella, tekemättä itsestään tai tulostaan mitään numeroa. Erittäin iloinen olen näistä nuorista nartuista ja niistä ominaisuuksista mitä ne ovat vanhemmiltaan saaneet. Päässä muhii jo monta ajatusta tulevista sulhasista, mitä ominaisuuksia siellä pitäisi olla ja mitä ei.

Huhtikuun alussa oli Levillä pelastuskoirien laviinikoirakurssi ja soveltuvuuskokeet, jonne osallistui kasvateistamme Cuningas-Carma eli Kingi omistajansa Kristan kanssa. He myös suorittivat kokeen hyväksytysti. Tästä blogissamme hyvä Kristan kirjoitus sekä kuvia. Vielä kerran paljon onnea! Ollaan teistä ylpeitä!

Virallisissa terveystutkimuksissa on käynyt Hakuhauskan Diiva-Daalia HD A/A, ED 0/0, PL 0/0. Kiitos Päivi Sennin tutkituttamisesta!

Tallinna Winneriin matkasi näyttelyuraansa aloittamaan G-pentueen sijoitustyttö Greta Garbo eli Demi oman ihmisensä Tian ja ”isosiskonsa” Daami-Diisan kanssa. Mallikkaasti hoitivat homman ja tuloksena Demille ROP-pentu sekä KP ja Diisalle ROP sekä Tallinna Winner ja Eestin valio. Paljon onnea Tia, Diisa ja Demi!

Tallinna Winnerin rusetit.

Pääsiäisenä vietimme paimennuksen parissa mukavan, mielenkiintoisen ja monella tavalla antoisan päivän Karjataidon tilalla Kaisa Hilskan ja Pauliina Kaivosen opastuksella. On se hienoo, kun sen osaa! Nyt pääsimme ensimmäistä kertaa myös naudoille sytyttelemään. Mukaan oli lähtenyt 12 Hakuhauskaa ihmisineen, mikä tarkoitti käytännössä sitä että porukka jaettiin kahtia. Näin jokainen sai enemmän aikaa itse tekemiseen oman koiransa kanssa. Mukana oli kasvatteja C, D, F ja G-pentueista. Sijoitustytöistä mukana oli Rulla, Iitu ja Ria. Päivä piti sisällään teoriaa, kierroksen lampailla ja kierroksen naudoilla sekä niiden välissä maittavan lounaan, lammasburgerin, tietysti tilan omista luomulampaista. Meillä kävi Mikan kanssa suunnittelumoka, toisin sanoen ei taidettu suunnitella ollenkaan, kun niin innoissamme odotimme kaikkien näkemistä, että toinen puoli koirista jäi kuvaamatta kokonaan. Kunnon kuvia meiltä löytyy vain kakararyhmästä eli G-pennuista, joita paikalla oli viisi. Ikää näillä nyt seitsemän kuukautta. Kuvakansio löytyy kuvasivustoltamme eli täältä. On hienoa päästä näkemään kasvatteja näissä tilanteissa, joissa tulee esiin niiden ominaisuuksia arkielämästä hyvinkin poikkeavissa olosuhteissa. Paimennuksen lisäksi pientä ”luonnetestiä” siis. Iso kiitos päivästä Kaisalle ja Pauliinalle sekä kasvattien omistajille aktiivisuudesta!

Gara

Eikä tietysti niin paljoa hyvää ettei jotain huonoakin. Garan kiusaa tehnyt nisä tulehtui uudelleen ja kun tulehdus saatiin rauhoittumaan päätettiin kiusankappale poistaa kokonaan. Eli pääsiäisen jälkeisenä tiistaina kävi Gara leikkurissa ja on nyt hyvää vauhtia toipumassa. Tai siis eihän Gara itse ole moista pikku poistoa huomannut, mutta pidetään se nyt visusti pakkolomalla. Alku ainakin mennyt hyvin. Kriittisimmät päivät ovat takana ja Garakin vain kerran päässyt karkaamaan meidän perään pihalle juoksemaan. Onneksi luottolääkäri on tehnyt nättiä ja kestävää ristipistotyötä. Haava on edelleen siisti ja kauniisti kiinni.
Tänään saatiin patologin lausunto Garan nisästä. Meidän iloksi leikanneen lääkärin arvio osui hyvin oikeaan eikä mitään vakavampaa löytynyt. Nyt vaan odotellaan niittien poistoa ja toivotaan lopunkin toipumisajan sujuvan ongelmitta. Alla patologin lausunto:
”Kyseessä on nonneoplastinen muutos. Näytteessä todettiin hyvin rajoittunut, keratiinin täyttämä ja kystisesti laajentunut karvatuppi, follikulaarikysta, joka vaikuttaa kokonaan poistetulta. Paikoin kystaepiteeli oli repeytynyt, mistä oli aiheutunut keratiinivuotoa dermikseen. Tämä puolestaan oli johtanut alueella vierasesinetyyppiseen krooniseen tulehdukseen. Follikulaarikystat eivät yleensä uusiudu paikallisesti kirurgisen poiston jälkeen.”

Viime töiksemme ennen kuin palautimme Iitu-lomalaisen takaisin kotiinsa, kävimme sen kanssa kääntymässä Kankaanpään ryhmänäyttelyssä 27.4. Päivä meni hyvin. Iitu esiintyi kehässä nätisti ja iloisesti, saaden hienon arvostelun. Tyytyväisiä ollaan 🙂

Mari ja Iitu Kankaanpäässä.

Hakuhauskan Flirtti Friidu ERI SA PN2 varaSERT
Excellent size & proportions. Typical head. Typical expression. Excellent neck, topline, tailset & carriage. Good chest & forechest. Parallel position of legs with correct angulations. Good temperament. Free movement”.

Paimennuksen lisäksi vähän virallista luonteen mittaamista harrasti Hakuhauskan Duunari-Domi käyden 28.4. MH-kuvauksessa. Domin suoriutumiseen sekä siinä että paimennuksessa ollaan hyvin tyytyväisiä. Hieno poika! Kiitos Elinalle Domin viemisestä kuvaukseen!

Kategoriat: Kuulumisia

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *