Voihan viiskyt

Aikaisin keväällä se alkoi, aika salaa. Takana todella raskas talvi ja monta isohkoa asiaa, jotka sattuivat samaan rytäkkään ja sitten se varmaan iski, viidenkympin villitys. Heti alkuun haksahdin hakemaan kouluun ja unohdin sitten koko asian Iron astutusten ja pentujen odottamisen myötä. Muistin koulun taas, kun kutsu valintakokeeseen tuli. Kävin siellä kokeessa ja unohdin taas moisen koulun, varmana etten sinne pääsisi.

Kesä nautittiin Irosta ja pennuista. Iro oli loistava äitikoira, sen kanssa asiat sujui ja mummojen kanssa se nyt on aina tullut hyvin juttuun. Astutus, tiineys ja synnytys meni sen kanssa hienosti. Pentunsa se hoiti esimerkillisesti.
Pennut syntyivät 22.6. Pentuja syntyi kaikkiaan kuusi, viisi narttua ja yksi uros. Narttupennuista yksi ei eläjäksi ollut tarkoitettu ja päästettiin enkeliksi heti synnyttyään.
Siitä sitten alkoi äänet päässä kuiskimaan. Syystä, jota en vieläkään tiedä, yksi pennuista ilmoitti heti synnyttyään olevansa jo kotona. Koitin kovasti olla kuuntelematta näitä ääniä, koska nyt ei vielä ollut suunnitelmissani oikea aika pennun kotiin jäämiseen.
Nautin suuresti Iron kanssa pentujen hoidosta, sillä tuntui olevan niin uskomaton vaisto ja kyky tietää mitä tehdä, että sitä ilokseen katseli. Yhteistyö sen kanssa sujui ja se tuntui aina ymmärtävän mitä pyysin siltä, esim. pentujen siirtämiset sisään ja ulos onnistui yhteistyöllä kivasti, nämä pennut kun eivät olleet mitään kananpoikia, jotka automaattisesti olisivat ihmistä seuranneet, mutta emänsä avustuksessa liikkuivat sinne minne halusin.
Iron ja pentujen kanssa aikaa viettäessä ääni päässä vaan voimistui ja vaikka miten koitin katsella muitakin narttupentuja ”sillä silmällä” en päässyt yli siitä tunteesta, että viimeisenä syntynyt pentu oli tarkoitettu kotiin jääväksi. Sillä oli selvästi myyttisiä merkkejä. Juuri sellaisia, joista järjen äänet varoittaa ja joiden perusteella ei pentua pitäisi valita.
Pentujen tullessa luovutusikään, niistä yksi toisensa jälkeen haettiin omaan kotiinsa ja lopulta pihassa seisoi enää minä ja Myytti, se oli jo kotona, sitä ei kukaan ollut tulossa hakemaan. Samoihin aikoihin tuli koulusta ilmoitus, että tervetuloa, opiskelut alkaa elokuun lopussa. enempiä miettimättä hyväksyin opiskelupaikan. Nonni, sopan keitin itselleni, jätin pennun kotiin, aloitin koulun ja töissäkin pitäs edelleen käydä. Eipä se ole auttanut kun lusikoida.

Lusikoitu on, Myytti siis jäi kotiin. Se on ihana, omanlaisensa persoona. Aika itsenäinen, mutta ei sinne tänne säntäilijä. Uusissa tilanteissa kohteliaan varovainen, mutta ystävällisen utelias. Sillä on paljon omaa ajatusta ja isoja reaktioita, joista kuitenkin nopsaan tulee alas. Se tykkää tehdä, silloin kun tykkää. Se on tarkkailija ja yhdistelee päässään asioita. Yritän koko ajan opetella sen käyttöohjeita ja varmasti jonakin päivänä se kertoo mulle miksi sen oli tarkoitus jäädä kotiin. Toistaiseksi me ollaan yhdessä opeteltu hajutyöskentelyä käyttämällä lähtöhajua, joka vielä on eukalyptys, mutta tulevaisuudessa ehkä ihan mikä vaan. Pari kertaa ollaan myös käyty sytyttelemässä lampailla paimennusviettiä ja aika näyttää tässäkin mitä tuleman pitää, ainakin meillä on ollut kivaa yhdessä. Myytti on käynyt myös tutustumassa työpaikallani ja pienesti on toiveissa saada siitä jatkossa mahdollista työkaveria itselle. Mihin työhön, niin sitä en vielä tiedä. 

Oma lempivuodenaikani syksy tuli ja meni, uskomatonta miten kaksi rauhallista mummokoiraa saa lisää virtaa, kun taloon jää pentu. Hurjasti haluavat riehua kun mulla on koulua etänä kotona tai pitäisi kirjoitushommia koneella tehdä. Pentu olisi voinut nukkuakin mutta mummot on jaksanut sen erittäin usein herättää jonkun lelun kanssa riekkuen niin että sitten olen läppäri kädessä juossut ulkona Myyttiä pissattamassa. Kauas ei ole parantunut mennä ettei netti katkea kesken opetuksen. Eli kyllä ne vanhatkin koirat oppii uusia kepposia. Alkuun pelkäsin, että Bellis ei sitä kestä eikä jaksa, mutta sehän on riehunut kuin heikkopäinen Myytin kanssa. Välillä niin että se on pakko laittaa jäähylle kun pelkään sen sydämen pettävän tai keuhkojen halkeavan. Gara on enemmän osoittanut tyytymättömyyttään siitä, että pentu jäi taloon, lähinnä niin, ettei aina halua ulkoilla samaan aikaan kakaran kanssa. Mummot kun tuntuu lellittävän sitä yhtälailla kuin minäkin eli eivät oikeen komenna vaan antavat riekkua. Onneksi sanovat kyllä kun oikeen rasittavaksi rupee.

Myytin lisäksi isoooon osan ajastani on nyt siis haukannut koulu, jonka aloittamista en yhtään suunnitellut etukäteen. Jotenkin sitä vaan on työn ohessa, perheen avustuksella saanut tehtyä syyslukukauden opinnot niin että nyt alkaisi koulusta joululoma, hip hei, ei tarvi pariin viikkoon ku käydä töissä! Ja vähän tehdä tehtäviä. Kevätlukukaudelle on varmasti tehtävä selviytymissuunnitelma esim. opintovapaata käyttäen. Tämä syyslukukausi, kun on tuntunut juoksupyörässä juoksemiselta, mutta kyydissä pysyttiin.

Kesällä Gara täytti yhdeksän vuotta ja menee edelleen kuin höyryjuna, panssarivaunu tai sarvikuono tai näiden kaikkien risteytys. Bellis piristyi pennun myötä, mutta riehuminen vaatii raskaasti veroja ja paljon lepoa. Toistaiseksi hyviä päiviä on enemmän kuin huonoja, mutta väistämätön tosiasia on, ettei niitä hyviä päiviä ole enää pitkiksi ajoiksi varastossa. Nautimme niistä mitkä on. 

Hienoina terveystuloksina mainittakoon L-pentueesta Lentävä-Lassi, ”Samu”, joka tutkittiin joulukuussa tuloksin HD B/B, ED 0/0, PL 0/0, olat terveet, VA0, LTV0. Kiitos Sofia Samun tutkituttamisesta! Sijoitusnartuista H-pentueen Hulda ja Marvel täyttivät kolme vuotta ja kävivät polvien uusinta tutkimuksessa, molemmat tuloksella PL 0/0. Näistäkin olen kovasti iloinen ja odottelen josko kohta juoksua tekisivät, niin että jomman kumman veisin pentujen toivossa urosta tapaamaan.

Toivotamme kaikille hyvää ja rauhallista joulun aikaa sekä iloa ja onnea uudelle vuodelle 2023!

Pitäkää vuoden vaihtuessa tarkasti huoli koiristanne. Sellaista koiraa ei ole olemassakaan, joka ei jossain tilanteessa voisi säikähtää ja alkaa pelätä tai vaikka pelästyneenä paeta. Parempi pelata varman päälle ja ennalta ehkäistä vahinkoja, vaikka turhaan, kuin korjata mahdollisia vahinkoja jälkikäteen.