Esittely • Bellis vom Bähnle

bellis-ylakuvatx3.jpg

FI MVA

Bellis vom Bähnle on Ässän (Alpenhirts Superman) ensimmäisestä pentueesta. Bellis on syntynyt Saksassa Prosselsheimissa 26.5.2010, emänään Nele vom Felsengarten. Bellis on luonteeltaan rauhallinen appenzelli, joka omaa hyvän keskittymiskyvyn. Se on ystävällinen ja hyvin rakastettava koira, joka ei tee itsestään turhaan numeroa, mutta omaa vahvuutta jota tarvittaessa pystyy myös käyttämään. Bellis on omistautunut omalle laumalleen ja on varautunut vieraita kohtaan. 

Harrastuksien osalta Bellis on oikea monitoimikoira. Pennusta asti on treenailtu pk-jälkeä ja viime kesänä aloitettiin pk-haun alkeita, ilmaisutapana rulla. Ihan ykkösharrastuksena on agility, jonka Bellis ja tyttäreni Iita ovat aloittaneet kesällä 2012 ja nyt he treenaavat ATT:n junnujen pienryhmässä. 

Bellis on ollut koko ikänsä perusterve. Hampaiden vaihtuminen sujui hienosti ja hampaisto on täydellinen. Se on tutkittu lonkistaan (A/B), kyyneristään (0/0) ja polvistaan (myös nukutuksessa 0/0) virallisesti terveeksi. Epävirallisesti myös olat kuvattu terveeksi. Belliksestä emme valitettavasti saaneet pentuja koska Belliksen kohtu jouduttiin poistamaan tulehduksen seurauksena.

------------

FI CH

Bellis vom Bähnle is from Ässä's (Alpenhirts Superman) first litter. She was born in Germany 26th of May 2010. Her "mother" is Nele vom Felsengarten. Bellis is a calm Appenzeller with a good ability to concentrate. She is a friendly dog who  is easy to love. She doesn't make a spectacle of herself, but has strength and confidence, that she is ready to use if needed. Bellis has dedicated herself to her own pack and is reserved towards strangers. 

As a working friend  Bellis is really a multi-purpose dog. Since a puppy she has been doing tracking and last summer she started to do search training as well. The number one interest is still agility. Bellis and our daughter Iita started agility last summer (2011) and already in autumn of the same year  they were chosen to ATT's (Agility Team Turku) junior team. 

Bellis is a dog with good health. Changing the teeth went well and her teeth are considered perfect. Results of the x-rays: hips (A/B), elbow (o/o) and knees (also in anestesia) (o/o). 

------------

More photos found here.

My pedigree found here.

bellis-alakuvatx3.jpg